Yue-, eli shaoxing-ooppera on nuori tulokas kiinalaisten paikallisoopperoiden piirissä. Se syntyi 1900-luvun alussa. Alkuna oli Shaoxing-nimisen paikkakunnan paikallinen musiikkinäytelmä, jossa säestyksenä käytettiin vain ban-kalistinta. Teatterimuodon suosio alkoi kasvaa vuonna 1916, kun sitä alettiin esittää Shanghaissa asuville shaoxingilaisten suurelle joukolle. Vähitellen orkesteria laajennettiin ensin kieli- ja myöhemmin muilla soittimilla, musiikin perustuessa edelleen Shaoxingin paikallisiin melodioihin. Esitykset menestyivätkin hyvin.

 Vuonna 1923 alettiin kouluttaa oopperamuodolle naisesiintyjiä. Vuodesta 1928 lähtien pelkästään naisesiintyjistä kootut shaoxing-oopperaryhmät alkoivat esiintyä Shanghaissa, ja muutamassa vuodessa tästä oli tullut oopperamuodon tärkein tunnusmerkki ja samalla teatterimuoto nousi kaikkien kiinalaisten tuntemaksi. Miehistä ja naisista koostuvat sekaryhmät olivat Kiinassa Qing-dynastian (1644-1911) aikana kiellettyjä, ja peking-oopperassakin vasta vuonna 1930 naiset pääsivät miesten kanssa yhtäaikaa näyttämölle.

 Yue-oopperoiden tekstit ovat romanttisia rakkaustarinoita, akrobatiaa tai taistelukohtauksia ei niissä esitetä. Yue-ooppera käyttää lavasteita sekä valoefektejä ja sen puvustuksessa mukaillaan pastellinsävyisiä vuosisadan alun kiinalaisia muotivaatteita. Tunnetuimpia shaoxing-oopperan muodossa esitettyjä näytelmiä ovat eräänlainen kiinalainen versio Romeosta ja Juliasta, "Liang Shanbo ja Zhu Yingtai", sekä rakkausdraamat "Punaisen huoneen uni" ja "Läntisen huoneen romanssi".